Yritystilaisuus Kenkäverossa kohottaa arjen yläpuolelle

Kaunis pappilamiljöö, huolella restauroidun päärakennuksen sali ja tunnelmalliset kammarit luovat mitä parhaimmat puitteet yrityksenne tilaisuudelle, olipa vieraiden määrä mikä tahansa. Vuodenajasta riippuen laskeudutte vehreän puutarhan huomaan tai kimmeltävään talvimaisemaan. Taustalla siintää Saimaa.

Kenkäverosta löytyy kauniita ja viihtyisiä tiloja joka tarpeeseen.

  • Pienen tilaisuuden voi järjestää vaikkapa entisessä piispan huoneessa. 
  • Rantapaviljonkiin aivan Saimaan rannalle mahtuu noin 30 henkeä.
  • Pappilan sali on suurin yhtenäinen tila, ja sinne mahtuu 40–50 henkeä. 
  • Koko pappilaravintolassa on 170 asiakaspaikkaa. Lisäksi terassille saa sään salliessa lisäpaikkoja.

 


Kenkävero kohottaa brändin arjen yläpuolelle

"Kenkävero on tavallista edustavampi ja juhlavampi paikka, ja siellä on kaunis miljöö. Erilaisista tiloista voi valita tarpeen mukaan."

– Laura Matilainen, Etelä-Savon Energia Oy


Herkkuja pöytään lähialueen sadoista

Ikimuistoisen tilaisuuden kruunaavat suussasulavat, lähialueen raaka-aineita kunnioittavat tarjoilut! Makuelämykset syntyvät lähituottajien ja oman puutarhamme sadosta sekä kotimaisesta lihasta. Tuoreet leivät ja muut leivonnaiset leivomme pappilan oman leipomon leivintuvassa. Haluamme päivänne olevan täydellinen, joten kuuntelemme tarkasti tarjoiluja koskevat toiveet!


Katso myös


Pyydä tarjous